• Kauden
    ajatus









- Kauden ajatus

Talven 2012 ajatus

Antaminen ja saaminen liittyvät meidän sydänchakraan. Kun annamme sydämestämme, niin saamme samalla itselle myös rakkautta. Joten sanonta:" Antaessaan saa" sisältää suuren viisauden. Sydänchakralla on monta väriä. Perinteisessä chakraluokituksessa sydämen alue on väriltään vaaleanpunainen ja vihreä. Vaaleanpunainen auttaa ihmistä olemaan lempeämpi ja hyväksyvämpi itseään ja sitä kautta myös muita kohtaan, se on myös anteeksiannon väri. Yksi vaikeimpia asioita onkin antaa itselleen anteeksi. Vihreä tuo tunteisiin ja sydämensykkeeseen rauhallisuutta ja tasaisuutta. Viidennen tason chakra eli aito rakkaus on valkoinen. Valkoinen sisältää kaikki värit itsessään ja on aidon puhtaan rakkauden väri.

Joulun aikaan meillä on tapana muistaa läheisiä tai muita ympärillämme olevia ihmisiä. Muistamisia on myös pitkin vuotta, ei vain vuoden vaihteessa. Kiittäminen ja lahjojen antaminen on kaunis tapa ja parhaimmillaan lisää sekä antajansa että saajansa energiaa. Jos lahjoja annetaan velvollisuudesta tai yritetään vain keksiä jotain, niin silloin energia pysähtyy, eikä välttämättä kumpikaan osapuoli saa siitä mitään. Lahjan energia on pysähtynyttä, jos se annetaan velvollisuuden osoituksena. Tässäkin sanonta, että ajatus on tärkein, korostuu.

Jos saan lahjan jota en tarvitse, tai se ei muuten sovi minulle, niin pistän sen nopeasti kiertoon. En koe velvollisuudeksi pitää kaikkia tavaroita esillä sen takia, jos lahjanantaja sattumalta tulisi käymään. Minulla on itselläni vastuu millainen energia kotonani vallitsee, ja jokaisen tavaran tulisi tuoda minulle iloa, joita minulla on kotona.

Jokaisella on vanhoja tavaroita, joilla on tarina ja muisto. Jos ne ovat tärkeitä, ilahduttavia niin silloin esine tuo sinulle voimaa. Niin kauan kuin jokin esine tuottaa iloa, kuuluu se kotiisi. Voit testata tavaroitasi, ottamalla esine käteesi ja mieti mitä sinulle tulee mieleen? Ehkä mieleesi nousee lahjan antaja, saantihetki tai tunnetila, mutta onko se positiivinen vai negatiivinen? Kumman haluat lisääntyvän kotonasi?

Olen vuosien varrella keskittynyt siihen ajatukseen, että lahja tulee minun luo, eikä minun tarvitse etsimällä etsiä sitä. Löydän joskus kaupasta, kirpparilta tai omasta kaapista tavaran ja minulle tulee jokin ihminen mieleeni ja ilo siitä että voisin antaa tavaran hänelle. Antaminen on todellakin iloinen asia. Kun lapseni olivat pienempiä, pyrin opettamaan heille, että tasapuolisuus ei ole sitä, että kaikki viisi lastani saavat samanlaisen tavaran samaan aikaan. Joskus toin vain yhdelle tuliaisen reissusta, seuraavalla kerralla toiselle. Joskus löytyi jollekin heistä isompi juttu ja toisille namut. Mutta kun ymmärtää antamisen ja saamisen energialain, niin toisen saaminen ei ole oikeasti itseltään pois. Lapset tiesivät että jokainen saa sen minkä tarvitsee, tavarasta ei tarvitse kilpailla. Lahjan määrä ei ole suhteessa rakkauden määrään.

Tosin jos on vaikea antaa itseltään pois ja tuntuu että on vaikea luopua ylimääräisistä tavaroistaan, niin kannattaa miettiä mitä pelkää oikeasti menettävänsä? Onko sinulla mahdollisesti kokemus hylätyksi tulemisesta? Vai mikä tunne on luopumisen vaikeuden takana? Pelkäätkö jääväsi ilman? Ilman rakkautta?

Pula-aikana eläneet ovat voineet jäädä tunteeseen, että aina pitää varustautua ja kerätä kaikki talteen. Olen käynyt kodeissa jossa on viikattu talteen vuosikymmeniä jokainen postista tullut kirjekuori, leipäpussi ja vuosien sanomalehdet. Siellä ei enää ollut tilaa elää tai hengittää. Sanomattakin selvää, että sellaisessa kodissa sairastetaan ja voidaan huonosti. Sydämen alueeseen kuuluu luottamus elämään. Tiettyyn pisteeseen asti varautuminen on hyvä taito ja muutenkin taloudellinen, säästävä elämäntyyli on luontoa ja rahaa säästävää. Mutta nykyaikana me emme tarvitse vuosien varastoja. Nykyaikana ihminen hamstraa eri tavalla, esim. ostaa kassillisen uusia lankoja, kun edelliset ovat vielä kaapissa tai ostaa ruokaa kaappiin niin, että edellisiä ei kerkeä syömään, kun ne jo pilaantuvat.

Voimavarahoidolla mielikuvarentoutumisen avulla voidaan matkata energia tasolle muuttamaan ihmisen alitajunnaisia käsityksiä antamisesta ja saamisesta. Jos sinulla on este varallisuuteen, niin saat vuodesta toiseen kamppailla taloudellisten asioiden kanssa. Sitäkin asiaa voidaan mielikuvarentoutumisella muokata alitajunnan kautta. Jokin syyhän siihenkin on, esim. alitajunnainen uskomus.

Lahjojen ei tarvitse myöskään olla aina tavaraa tai ainakaan uutta. Kirpparilta tai antikvariaatista voi tulla vastaan hyvä kirja, joka on kiva antaa eteenpäin. Kaikkea tavaraa meidän ei tarvitse myöskään omistaa. Olen kokenut monta kertaa, että kun siivoan nurkistani ja kaapeistani monta laatikollista tavaraa lahjoitukseen, niin saan muuta tarpeellista jotain muuta kautta. Uudelle ei ole tilaa, ennen kuin luopuu vanhasta.

Olen siirtynyt antamaan entistä enemmän aineettomia lahjoja. Yhdessäoloa, tekemistä yhdessä ja hyvinvointiin liittyviä lahjakortteja. Ajan antaminen, yhdessä vaikka leipominen tai uimahallissa käynti ovat parhaita lahjoja.

Moni pohtii mitä antaa lahjaksi ihmiselle jolla on kaikkea. Tädeille, mummoille paras lahja voi olla yhdessä vietetty aika muun perheen kanssa. Ja aina voi kysyä mitä tarvitset. Olen itse vienyt tänä vuonna uuden ulkomaalaisen ystäväni musiikkiopiston oppilaskonserttiin, sekä olemme käyneet taidegallerioita katsomassa ja kirjastossa. (huom. kaikki myös maksuttomia). Olemme viettäneet näin monta kivaa hetkeä. Ei noita hetkiä voi korvata tavaralla.

Tärkein lahja jonka voit antaa itsellesi on kuitenkin itsensä rakastaminen. Rakastamiseen kuuluu hyväksyminen. Tässä sinulle helppo ja toimiva harjoitus jonka voit tehdä itsellesi, koska olet niin arvokas:

Varaa itsellesi rauhallinen hetki, laita puhelin kiinni tai edes äänettömälle. Ota hyvä asento ja laita silmät kiinni. Hengitä muutaman kerran rauhallisesti sisään ja ulos. Voit ajatella pilviä jotka lipuvat taivalla vieden sen päiväiset asiat mennessään sivummalle. Jos jokin asia jää ajatuksiisi, niin hyväksy sen.
Ajattele miten hengität vaaleanpunaista tai kirkkaan valkoista valoa sydämeesi jokaisella hengityksellä. Valoa hengittämällä hengityksesi tasaantuu entisestään ja kehosi rentoutuu ja tunnet olevasi turvassa. Ajattele tuon värin leviävän joka puolelle kehoasi, jokaiseen soluusi. Voit ajatella olevasi valon ympäröimänä ja ajatella miten keinut värissä aivan kuin olisit keinussa. Keinun liike tuo sinulle muiston turvallisesta sylistä. Ole keinussa niin kauan kuin tuntuu hyvältä ja voit ajatella miten valo: vaaleanpunainen tai valkoinen väri tuudittaa sinulle hyvän olon.
Seuraavaksi voit joko antaa itsesi heräillä ja jatkaa päivän touhuja virkistyneempänä tai voit käydä nukkumaan ja nukahtaa.

Tämän harjoituksen voi lukea sinulle läheinen rauhallisella rytmillä, tai voit lukea sen itse ensin ja sitten tehdä sen itsellesi. Harjoitus on lyhyt ja helppo muistaa, eikä haittaa vaikket muistaisikaan joka sanaa, sillä pysähtyminen arjessa on tärkeintä. Kun rentoudut, niin annat itsellesi silloin lahjan ja mahdollisuuden tervehtyä. Kehosi ja mielesi tarvitsevat säännöllisesti rentoutumista. Muista myös, että rentoutumista voi myös opetella. Rentoutuminen ei ole aina yhtä helppoa.

Rakkauden lisäämisen vinkki: Voit lähettää ihmisille joille haluat rakkautta vaaleanpunaisen ruusun ajatuksissasi. Mutta voit tehdä myös niin ihmisille joiden kanssa sinulle on vaikeaa tai anteeksiannettavaa. Vaaleanpunainen on lempeän hyväksynnän väri, joten kun ajatuksissasi lähetät päivästä toiseen ihmiselle, jonka kanssa sinulla on haasteita ajatusruusun, niin voit hämmästyä, miten paljon helpommaksi kommunikointi voikin muuttua. Kokeile, tämä vinkki ei maksa mitään ja se vie vain hetken ajatuksistasi!

Onnellista Vuotta 2012!

Rakkaudella Sara